| Suomeksi | Svenska | English |
 

Pääsivu

Kuoro
[ Kuoronjohtaja ]
Esiintymiset
Yhteystiedot
Linkit
Hanna Remes

Kemiläissyntyinen Hanna Remes (s. 1973) on kouluttautunut Sibelius-Akatemiassa. Vuonna 2001 Remes valmistui musiikin maisteriksi kirkkomusiikin osastolta kuoronjohto ja laulu pääaineinaan. Maaliskuussa 2004 hän suoritti kuoronjohdon A-tutkinnon kiitettävin arvosanoin ja valmistui kesäkuussa 2006 esittävän säveltaiteen osastolta kuoronjohto pääaineenaan. Hanna Remeksellä on myös musiikkipedagogin tutkinto Keski-Suomen Konservatoriosta.

Hanna Remes on johtanut Helsingin Laulua syksystä 1998 ja Kilven Kuoroa syksystä 2000. Remes perusti kamarikuoro SonorEnsemblen syksyllä 2002.

Remes työskentelee Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulissa hiippakuntasihteerinä ja suorittaa taiteellista jatkotutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulussa. Lisäksi hän toimii Sekakuoroliiton taiteellisena johtajana ja Sulasolin taiteellisen toimikunnan jäsenenä.
 
    SonorEnsemble 2018